Talven pelko EP sai alkunsa syksyllä 2019, kun olin käymässä Kittilässä Särestöniemi-museossa. Katselin Reidarin suuria maalauksia ja paksut maalikerrokset ja jännittävät tekstuurit saivat mieleni harhailemaan musiikillisiin kerrostumiin, jollaisia usein harrastan Sähkösammalen tuotoksissa. Seuraavaksi vierailin Palsa-museossa, mikä olikin aika erilainen, muttei yhtään vähemmän innostava kokemus. En enää muista tarkkaan, mikä oli alkuperäinen visioni, mutta jossain vaiheessa keksin, että voisin koota albumin kappaleista, joita ovat inspiroineet pohjoissuomalaiset taiteilijat.

Pilvilinna Getsemane
Kalervo Palsa kertoi lempipuuhiaan maalaamisen ja runkkaamisen lisäksi olevan kuseminen sillalta, mieluummin virtaavaan veteen, myötävirtaan. Tämä sitaatti ja jossain nähty kuva maalauksesta, jossa mies hirttäytyy omaan penikseensä (Vapautuminen), tekivät ymmärrettävästi todella suuren vaikutuksen nuoreen lukiolaiseen. Sittemmin Palsa tuli vastaan siellä ja täällä, mutta tarkemmin hänen tuotantoonsa ja elämäänsä tutustuin vasta muutettuani ensin Ouluun ja sitten Rovaniemelle. Palsan ateljee, jonka oveen on maalattu sanat pilvilinna ja getsemane, on vierailun arvoinen paikka ja riittäisi jo itsessään aiheeksi monellekin kappaleelle. Alun pannaus on tribuutti näinä päivinä loppuvalle Avaruusromulle. Paras radio-ohjelma. Jään ikävöimään.

Kuitukaula
Ensimmäisen tietoinen kosketukseni Reidar Särestöniemeen tuli Rosa Liksomin kirjan kautta. Vaadittiin pitkälti toistakymmentä vuotta aikaa ja muutto pohjoiseen, ennen kuin näin ensimmäiset maalaukset. Reidarin kerrotaan käyttäneen monia erikoisia tekniikoita luodakseen teoksiinsa luonnonmukaisia tekstuureja. Tämän kappaleen taustarätinää on tehty hankaamalla kontaktimikrofonia kiveen. Niin ikään Reidarin mainitaan pelastaneen haavoittuneita joutsenia ja muita lintuja. Kuitukaula oli kuitenkin löytynyt ammuttuna kuoliaaksi ja päätyi täytetyksi.

Riiput jo ristillä
Palsan ja Reidarin jälkeen lähes itsestään selvästi mukaan käsittelyyn päätyi molempien tuntema Timo K. Mukka. Häneenkin lienen törmännyt ensi kertaa lukiossa, mutta silloin suurempi vaikutus jäi tekemättä. Klassikkoasema suomalaisen kirjallisuuden kaanonissa kuiskuttelee kuitenkin säännöllisin väliajoin korvaan, että syytä olisi tutustua ainakin vähän tarkemmin ja välillä kirjastosta tarttuu jokin teos matkaan. Toisinaan ne tulee luettua, toisinaan eräpäivä ehtii ensin. Traaginen elämä, kuolema ja vahvat teemat inspiroivat tällaisen ääniteoksen.

IC274
Rosa Liksom sitoo mielessäni yhteen kolme edellä mainittua ja edesmennyttä. Kuten jo arvata saattaa, hänenkin teoksiaan luin ensi kertaa lukiossa. Liksomin novellit olivat jotain aivan muuta, kuin suurin osa äidinkielentunnin lukumateriaalista ainakaan viime vuosituhannella ja vaikuttivat vahvasti omiinkin kirjoituskokeiluihin. Alun perin ajattelin Rosa-kappaleesta tulevan väkivaltaisen ja poukkoilevan, mutta mieleistä ei oikein syntynyt eikä se oikein olisi sopinut tähän koronakevääseenkään. Sen sijaan löytyi unen ja valveen rajamailla seikkaileva junamatka Rovaniemeltä Helsinkiin. Tai oikeastaan jäin pois jo Mäntsälässä.

Palataanpa vielä alkuun. Muistelisin jonkun sanoneen, että ambient-musiikki on enemmän tekstuuria kuin struktuuria. Ehkä se pätee ainakin tähän julkaisuun.